torstai 7. joulukuuta 2017

Mä en käsitä...

.... miten tämä kirjoittaminen on taas näin vaikeaa. Tai no, joulustressi. Kakut olen saanut urakoitua, mutta sitten tuli stoppi. Piti tehdä tiistaina piparitaikina ja leipoa Itsenäisyyspäivänä,kuten meillä oli Mammun kanssa tapana, mutta toisin kävi. Olin niin väsynyt ja lopussa, etten tehnyt taikinaa. Pakko se on jossain kohtaa vielä tehdä - on omat piparit niin paljon parempia kuin kaupan ( ja se oma piparitaikina. Jos mä saisin päättää, niin piparit syötäisiin taikinana)

Kutoakin olen yrittänyt, mutta silti on edelleen 6 paria kutomatta + nuo 2 keskeneräistä paria. Sanoisin, että nyt ahdistaa.

Muutenkin on ollut ahdistava olo viime aikoina. Tuntuu, että mä olen aivan lopussa. Ihmiset näkevät tavallisen minut, mutta yksinollessa annan itselleni luvan romahtaa. Melkein päivittäin tulee itku ja epätoivo vähän kaiken suhteen. Miksi pitää olla taas näin vaikeaa? Tai no, osansa tekee tuo joulustressi ja ahdistus siitä, että yritän apinanraivolla saada nuo sukat kudottua. Ja muka aloitan ajoissa joululahjat...Katin kontit. Joka vuosi mä olen tässä samassa tilanteessa.

Muutama suklaarasia olisi pitänyt vielä hankkia, mutta hankkimatta jää; menee rahat apteekkiin. Että joulu osaakin stressata!

Jottei tämä mene ihan valittamiseksi, laitan tähän monta kuvaa valmistuneista sukista.
Opin muuten tekemään Broken seediä :D Hyvä minä!



mun ihan ekat broken seed -sukat











Niina Laitisen suunnittelemat Väinö -sukat
Kohta saunaan ja sen jälkeen taas puikot käteen.

Mukavaa torstaita!

torstai 2. marraskuuta 2017

Kävin aamulla taas kynsihuollossa. Nyt on hillityt vaaleanruskean / toffeenruskean väriset kynnet kultasomisteilla. Tykkään. Jostain syystä tekijä laittaa aina tällaiset vinot lakat, vaikka heti alussa pyydän koko kynnen lakkausta. Ens kuussa haluan joulunpunaiset kynnet ja ehdottomasti siten, että koko kynsi lakataan. Tuntuu vaan jotenkin nololta muistutella koko ajan, että haluan koko kynnen lakkauksen enkä viistoon lakattua.
Pyydän Ukkokultaa ottamaan kuvan näistä ja jos kuvasta saa tolkkua, laitan tänne.

Päästyäni kynsihuollosta, lähdettiin Ystiksen kanssa käymään Mäntsälässä siinä tutuksi tulleessa leipomossa. Ostin 4 pussia (96 kpl) karjalanpiirakoita ja Ukkokullalle 48 lihapiirakkaa. Entiset oli syöty eli pakastimeen mahtui hyvin. Sitä en tullut ajatelleeksi, minne mä laitan kuivakakut, jotka pitäisi ens viikolla tehdä... Toivottavasti olisi sellaiset kelit, että sais säilytettyä niitä parvekkeella muovi- tai pahvilaatikossa.
Leipomon myyjä sanoi, että ennen joulua tulee paistovalmiit joulutortut eli ei sitä tiedä, vaikka käytäisiinkin vielä kerran ennen joulua siellä. ( ja toisekseen.. Säilyykö pakastimessa yksi 24 kappaleen karjalanpiirakka pussi koskemattomana Koskiin menoon asti...) 
Varmaan pitäisi käydä myös "Fasun" tehtaanmyymälässäkin ennen joulua.

Vein sille hierojalleni hänen tilaamansa 2 paria lasten sukkia ja parin aikuisten sukkia. Itse asiassa pussissa oli 4 paria aikuisten koon 42/43 sukkia ja olin laskenut, että kun yhdet lähtee, niin täytyy kutoa vielä 2 paria sitä kokoa. Hupsistaheijaa....Lähti 2 paria eli nyt pitää kutoa vielä 3 paria em. kokoa, vaikka luulin jo tarvittavan määrän olevan kasassa. No, onhan tässä aikaa... Heh! Ja yöt voi valvoa, jos pahalta alkaa näyttää.

Juttu jäi eilen kesken. Ei niin, että mitään mainittavampaa olisi ollut. Illalla, kun piti mennä nukkumaan, iski ihan järkyttävän kova särky vasempaan kankkuun, polveen ja sääreen. Teki niin kipeää, että melkein tuli vedet silmistä. Kävin lääkitsemässä itseäni ja laitoin vielä kylmägeeliä kankkuun ja polveen. Jossain  kohtaa helpotti sen verran, etä olin nukahtanut.

Tänään on päivä mennyt kutoessa. Tovi sitten tulin kotiin, kun käytin auton pakokaasumittauksessa. Nyt voi mennä katsastamaan sen.
Meinas auto vaan tehdä temput mulle - poikkesin kaupassa mennessäni ja tuo peeveli alkoi taas sen oikuttelunsa ajoneston kanssa. Vartin mä sain tapella ja renkata ennen kuin se suostui käynnistymään. Jos se ei olisi lähtenyt, ei olisi tarvinnut kävellä kuin n. 400m korjaamolle, minne olin menossa sanomaan, että auton voi hakea K-marketin pihasta, kun se ei käynnistynyt.
Se pakokaasumittaus ja tietokoneen nollaus tms. olis maksanut 50e, mut se luvattiin eilen 40 eurolla. Mutisin, että eix viime vuonna ollut 30e.. Ei myöntänyt. Tänään mä kuitenkin sain nuo sillä 30 eurolla :)

Kohta menen tekemään lättytaikinaa, kun Ystis tulee lätyille. Saas nähdä, jääkö Ukkokullalle mitään ;D

maanantai 30. lokakuuta 2017

Lääkärissä käyty

Ihanaa!!! Ei sydämen vajaatoimintaa eli sydän sykkii niin kuin pitääkin. Tai no, ylärajoilla, mutta kunnossa. Se oli helpottava tieto. Lääkäri kyllä päätti nähdä kovasti vaivaa ylipainostani, mutta mä osasin olla varuillani ja olin valmistautunut siihen. Parista muustakin asiasta hän päätti nähdä vaivaa, mutta sanoisin tilanteen lopputuloksen olleen 100-0 mulle :D
Mut on se, että lääkärissä joutuu kiihtymään. En ole monta lääkäriä nähnyt, jotka suhtautuvat vaivaan vaivana ilman, että ensin saarnataan ylipainosta tai muusta ja vasta sitten EHKÄ paneudutaan vaivaan. Tässä tapauksessa oli onnea, ettei lääkärikään ollut mikään hento lilja. Siinä kun se oli aikansa mussuttanut mun ylipainosta, mä totesin kylmän viileästi " ei sunkaan painoindeksi taida olla ihan kohdillaan" Touhé :)

Kävin aamupäivällä ennen lekuria ostamassa itselleni uudet collegehousut, kun vanhat ovat ihan riekaleiset. On se niin väärin koot S ja M maksoivat 9,95e, L ja XL 12,95e ja siitä isommat 19,95e. Auts! Mulla on tuo ylin ryhmä. Luulisi, että koko kasvaisi joka suuntaan,mutta ei. Leveys vyötärössä ja lahkeessa pysyi melkein samana, mutta puntteihin tuli kyllä mittaa reilusti. Mun täytynee katkaista puntit ja tehdä uusi kuminauhakuja. Ei se ole kiva, että lahkeet ovat nilkoissa makkaralla. Mä en ainakaan tykkää.

Säästä voisi sanoa sen verran, että on tuullut ja ollut harvinaisen pimeä päivä. Tylsää! Se hyvä puoli pimeissä päivissä on, että voi polttaa kynttilöitä.

Ei maar, kai mä menen takaisin kutomaan - ei muuten joululahjat valmistu.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

perjantai 27. lokakuuta 2017

Se on sitten ensilumi maassa

Satoi sitten eilen ensilumen maahan - tuli heti varmaan 15cm. En muista, koska lumi olisi tullut näin aikaisin, vaikka tuskin tämä vielä maahan jää, kun pitäisi lähipäivinä sataa vettä. Sitten kyllä on liukasta.
Mä olen ns. jumissa kotona, kun autossa on vielä kesärenkulat alla. Ukkokulta lupasi vaihtaa ne viikonloppuna ja samalla herkistellä jarruja, kun Allu pitää katsastaa parin viikon sisällä.

Ukkokulta lähti aamukahdelta auraamaan ja on mielenkiintoista nähdä, koska hän tulee kotiin. Menee varmaan normaaliin tuloaikaan, kun sillä firmalla,missä hän on töissä, on tuhottomasti huoltokohteita. Veikkaan, että hänelle maistuu uni töiden jälkeen.

Mäkin verestin valmomismuistoja ja kudoin aamuneljään. Siltikään en saanut nukuttua kuin nelisen tuntia. Olen vähän siivonnut ja nyt astianpesukone pyörii.
Nyt on sopivasti "luppoaikaa" jonka voi käyttää kutomiseen. Veikkaan kyllä, että kun istun tuohon kutomoon, en siitä hevillä lähde ( enkä millään muullakaan musiikkilajilla :D *puujalkavitsi" jos huomasitte)

Täytyisi saada tyhjennettyä kamera, että saisi laitettua tännekin uusia sukkakuvia. Ehkä mä jonain päivänä suoriudun. Ihan kuin se nyt isoja vaatisi...

Kaveri kävi eilen kahvilla ja tuli vähän purettua sydäntä. Muutenkin tämä lokakuusta alkava aika tuonne jouluun asti on mulle rankkaa aikaa, koska äidin lopun alku oli alkanut todenteolla. Juu, tähän joku voi sanoa, ettei ole mahdollista, koska äidin kuolemasta tulee 11 vuotta. Me vain olimme tosi läheisiä, kun meidän kolmen hengen perheestä oltiin jäljellä vain äiti ja minä sen jälkeen, kun isä kuoli 1993. Hullua ajatella, ettei äiti elänyt kuin 13 vuotta kauemmin kuin isä.
Yksi ja varmaan ainoa syy, mikä nosti äidin kuoleman näin voimakkaasti pintaan, on se, että kaveriltani leikattiin maanantaina syöpä, joka oli kohdussa. Leikkauksessa kävi ilmi, että syöpä oli levinnyt munasarjoihin, kohdunkaulaan sekä ylä- että alavatsaan ja kaikki pahanlaatuisia kasvaimia. Hän on ihan maansamyynyt (ei ihme) - mäkin olisin.

Nyt täytyy lopetella,kun Ystis tulee kahville.
Palaan asiaan myöhemmin tänään tai sitten joku toinen päivä.

Mukavaa perjantaita ja viikonlopun alkua!

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lunta tulvillaan...



Tai ei nyt sentään...Mutta ulkona höytyilee aina välillä jotain valkoista. Hiutaleiden koko vaihtelee pienestä oikein kunnon kokoiseen.  Ei se vielä maahan jää, mutta kuitenkin. Ehkä tätä voidaan pitää silti ensilumena - kun sitä ainakin välillä sataa. Ukkokullan pomo oli pelotellut, että keskiviikkona auraamaan, mutta siihen en jaksa uskoa.

Tämä viikko oli pyhitetty siivoamiselle. Maanantaina kaksi ystävääni tuli avuksi tähän kaaokseen. Yksi hoiti keittiön, toinen vessan ja mä selvin olohuoneen. En käsitä, miten tuota tavaraa onkin kertynyt noin paljon...Ja kun on paha tapa, että laskiessaan kädestä jotain, se tuppaa jäämään siihen. Mutta nyt on tasot tyhjänä, pölyt saaneet kyytiä ja kaikki sormenjäljet pyyhitty kaikista mahdollisista paikoista.
En ole mikään siivousintoilija, joten nyt kun on tehty kunnon suursiivous, koti tuntuu tosi ihanalta. Päätettiinkin, että nyt ei kerätä tasoille mitään, vaan kaikki laitetaan samantien paikoilleen. Pysyy koti paljon kauniimpana :)

Lumenhöytyily loppui ja aurinko kaivautui esiin pilvien takaa. Kiva :)

Viikon aikana kutominen on jäänyt vähälle, mutta eilen kudoin senkin edestä. Pitkästä aikaa kutominen tuntui mukavalta. Sainkin eilen taas yhden parin valmiiksi ja nyt pitäisi laittaa seuraavat puikoille. Täytyisi tyhjentää kamerasta sukkakuvat, niin saisi laitettua niitä tännekin.

Kävin viime viikolla ( siis tällä viikolla ) labrassa kilpirauhaskokeessa. Arvon pitäisi olla 1 ja 2 välillä ja mulla oli 1,4 eli siis on hyvä. Hienoa, että tuo lääkitys löytyi heti miten kohdalleen. Mulla on ollut tuo sama arvo 2,5 vuotta putkeen.
Huomisesta viikon päästä on se sydän ultra, kun sydämen vieressä on tummentuma, joka on kasvanut edellisestä kuvauksesta. Silloin kun kävin täällä tk:ssa, lääkäri sanoi, että tilanne on ristiriitainen; kuvan mukaan olisi sydämen vajaatoimintaa, mutta verikoearvo on ihan normaalin rajoissa. No, mieluummin tutkitaan enemmän kuin mennään olankohautuksella.

Ystis tulee kahville ja sen jälkeen menen kutomoon.
Mukavaa sunnuntaita!


torstai 12. lokakuuta 2017

Tulihan päivänavaus! Mun pikäaikaisella kaverillani on todettu rintasyöpä, menee maanantaina leikattavaksi. Asenne hänellä on kohdallaan - toivoo uutta hiustenväriä,kunhan hoidot lakkaavat ja hän on asennoitunut hyvin siihen, että 99% on vielä hengissä viiden vuoden päästä. Mutta siitä huolimatta veti hiljaiseksi.
Nyt vaan sattuu omaan kaveripiiriin kaikenlaista vähän liikaa. Viime joulun tienoilla yksi kavereistani löydettiin kuolleena kotoa (ikä vähän päälle 50v) ja nyt sitten tämä (ikä 50v.) eihän nuo tietenkään ikää katso. Niin ja toiminimeni entisellä kirjanpitäjällä on myös todettu syöpä. Joo-o. On se pirullinen sairaus.

Sain eilen sen verran kudottua, että sain koon 35 sukkatilauksesta ensimmäisen sukan valmiiksi. Nyt pitäis aloittaa kaveria sille.
Ensin ehkä pakotan itseni tekemään makkarakeiton, niin on sekin pois vaivasta. Ystis tulee  käymään kahvilla, kunhan on ensin käynyt hierojalla. Ajattelin paistaa karjalanpiirakoita kyytipojaksi. Täytyy olla tarkkana, että niitä on vielä, kun on ens viikonloppuna (siis viikon päästä) tulossa vieraita.

Käyn tekemässä sen keiton ja palaan sitten asiaan.

Meni sitten vähän kauemmin eli on käyty saunassakin. On sauna ihan eri juttu kuin suihku. Tein samalla,kun keitto valmistui, itselleni kiinankaalisalaatin ns. välipaloiksi. Jostain syystä olen nyt ihan hulluna siihen.

Nyt taidan siirtyä kutomoon, kun sormia syyhyttää siihen malliin.
Heipähei ja mukavaa torstai-iltaa,

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Pitäisi istua kutomassa joululahjoja, mutta nyt ei oikein meinaa irrota. Vaikka äidin kuolemasta tuleekin joulun alla 11 vuotta, on äiti taas noussut mieleeni. Merkittävin syy voi olla se, että nyt eletään niitä aikoja, jolloin vein äidin viimeisen kerran sairaalaan, ja äiti soitti seuraavana päivänä sanoen "että ymmärränhän minä, ettei hän tule enää kotiin." En ollut ajatellut asiaa niin, muttei tuo tullut yllätyksenä. Jotenkin alitajuisesti olin jo tiedostanut tuon. Huhhuh! Että ottaa vieläkin koville kirjoittaa tuosta - tuntuu, että elän niitä kahta päivää taas uudestaan. Onko se toisaalta ihme - olin ainoa lapsi eikä näin ollen ollut ketään samassa tilanteessa olevaa, jonka kanssa olisi voinut jakaa ja kokea surun sekä tukea toisiamme. Pari tosi hyvää ystävää, yksi serkku ja pikkuserkku isän puolelta, olivat tosi tärkeitä tukijoita silloin. Niin ja rakas exäni. Hän joutui käymään aikamoisen tilanteen kanssani läpi. Kaikki pointsit sen tilanteen hoitamisesta hänelle... Eli laittoi hän minut ykkössijalle tärkeysjärjestyksessä. Kerrankin.

Tätini kanssa emme juuri ole puhuneet äidistä. Alkuu yritin puhua, mutta hän teki kilpailutilanteen siitä, kumpi menetti enemmän - hän ainoan sisarensa vain minä,joka menetin ainoan äitini. *Rumasana*  Ne ovat niin kaksi eri asiaa, ettei niitä voi mielestäni verrata saatika kilpailla niillä. Ei minulle tullut mieleenikään Mummun kuollessa alkaa kilpailla sillä, että minä menetin eniten, koska hän oli mummuni eikä suinkaan äiti,tätini ja enoni, joiden äiti hän oli. Onneksi on ollut muita, joiden kanssa olen voinut puhua ja pohtia. Mutta paha maku jäi tuosta tilanteesta suuhun ja laittoi minut miettimään entistä tarkemmin mitä tädilleni sanon ja kerron.
Olen yrittänyt pysyä välilöissä hänen kanssaan, koska hän on ainoa, joka muistaa mun lapsuudestani jotain ja toisekseen, meitä on äidin puolella tosi vähän, joiden kanssa olen tekemisissä säännöllisen epäsäännöllisesti. Meitä on eno, tätini ja Serkku, joista Serkku on ainoa, joka soittaa mullepäin. Tätini ja enon vaimoke eivät oikeastaan soita koskaan, vaan se olen minä,joka soitan ja yritän pitää jonkinlaista yhteyttä. Tuntuu vaan, että tuppaan ja häiritsen heitä, kun yhteydenpito on näin yksipuolista. Pitäisi varmaan koettaa, kauanko menee ennen kuin he soittavat, jos lopetan omat soittoni - vai soittavatko ollenkaan.

Mut kyllä mä aika yksin olen. Jos Kyöpsy ei jostain syystä soita, saattaa mennä päivä ettei kukaan soita. Ei ole hirveästi sellaisia kavereita / tuttuja enää, joiden kanssa soittelisi säännöllisesti. Ja jos Kyöpsy on reissussa, saattaa mennä päiviä, ettei puhelin soi kertaakaan. Se on sellainen asia, mihin en ole tottunut. Äidin ja Mammun kanssa soiteltiin päivittäin - nyt se on Kyöpsy, jonka kanssa soitellaan päivittäin ainakin lyhyt puhelu. Pikkuserkun kanssa soitellaan kerta viikkoon tai kahteen, samoin Serkun kanssa.
En edes muista, koska tätini on soittanut mulle - se olen,kuten sanottu -  minä, joka soitan ja kysyn kuulumiset.
Saattaa olla, että puhelin soisi enemmän, jos olisin palannut eron jälkeen Koskiin, mutta sielläkin on kaikki niin muuttunut, ettei tilanne välttämättä eroaisi tästä. Onko se mikään ihme; olemme kaikki "aikuistuneet" ja perustaneet perheitä, joko lasten ja/tai koirien merkeissä. Mulla ei ole kumpaakaan.

Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että mulla on kolme aivan ihanaa kaveria / ystävää täällä, joilla on tosi iso merkitys elämässäni. Ainakin yksi heistä lukee tätä eli Kiitos J! <3 
Lisäksi on tuo rakas Ukkokulta, jota ilman en välttämättä olisi enää kirjoittamassa tätä. Jos häntä ei olisi ollut, en olisi selvinnyt välttämättä erosta hengissä. Otti se niin koville, vaikka oli tuo nykyinen Ukkokultakin olemassa.
En tiedä, mikä loppujen lopuksi mulle ja exälle tuli - varmaan se oli se kasvettiin-erille -selitys. Ja toinen syy oli varmaan se, että  mä en koskaan tuntenut olevani tärkeysjärjestyksessä numero 1 - en edes sinä kesänä, kun meidät vihittiin. 

Ei ole todellista! Tietokone meni jumiin ja hukkasi 2/3 siitä, mitä olin kirjoittanut. Epäreilua! ilmeisesti niitä ei oltu tarkoitettu muiden silmille. Ärsyttää siitä huolimatta. Ihmettelen kyllä tekstin katoamista, sillä bloggeri kuitenkin tallentaa aika usein automaattisesti tekstin. Höh :(

Yksi syy näille masennuskausilleni on se, että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, jolloin tulee näitä masennuskausia - toisilla voimakkaammin kuin toisilla. Yritän rämpiä aina sen vaiheen yli pakottamalla itseni kutomaan tms. lääkehoidon lisäksi ja välillä se toimiikin. Välillä tulee sitten niitä maanisia aikoja (onneksi harvoin) Jolloin esim. mikään kutominen ei riitä. Pitäisi vain kutoa enemmän ja enemmän ja enemmän.... Pahimmillaan mennään pienessä ajassa päästä toiseen ja edestakaisin.
Eräs henkilö oli kyllä sitä mieltä, että syön ihan turhaan lääkkeitä, mutta enemmän uskon koulutuksen saaneisiin hoitajiin ja lääkäreihin kuin keittiöpsykiatriin. Eiköhän nuo ammatti-ihmiset osaa työnsä. Luulisin.....

Tässä oli pieni tauko, kun Ystis soitti ja kysyi saako kahvia. Tottahan toki kahvit keitettiin. Paistoin karjalanpiirakoita kyytipojaksi. Ovat niin hyviä.
Käydään aina välillä Mäntsälässä sellaisessa leipomossa hakemassa niitä pakasteina, jotka laitetaan jäisenä pellille ja paistetaan 25min. 24 kappaleen pussi maksaa 4e. Ei paha. Viimeksi siellä oli tarjous 2 pss = 6e ja heti lähti 4 pussia mukaan. Täytyy taas käydä siellä ens kuussa, kun lupasin viedä Koskiin pikkuserkulle niitä, kun mennään joulun alla käymään...ja täytyy kotiinkin ostaa niitä.



Niin tai näin,olematta sen enempää uskovainen, haluan ajatella, että äiti kulkee koko ajan rinnallani ja pitää ainoasta lapsestaan huolta.  Oikeastaan olen varma siitä, että hän tekee niin. *snif'