sunnuntai 16. joulukuuta 2012

"lunta tulvillaan, on raikas talvisää..."  ja lisää tulee...siis lunta.

Kultsi poikkesi kahvilla tuossa iltapäivällä. Suunniteltiin samalla miten nähdään jouluna. Alustavasti päädyttiin siihen, että hän tulee aattoaamuna käymään ja tekee riisipuuron. Minähän en kuumenna maitoa puuroa varten. Olen niitä ihmisiä,joilla maito palaa kattilanpohjaan vaikka kyseessä olisi kylmä maito, kylmä kattila ja kylmä hella :D Saa muut kuumennella maitoa kattilassa munkin edestäni. Täytyisi ehkä opetella puuron teko vesihauteessa...

Eilinen reissu imi kaikki mehut musta :( Siitä huolimatta on hurja suunnitelma, että tekisin illan mittaan vielä uuden piparitaikinan; edelliset piparit ovat oudosti hävinneet jonnekin ;D Jos huomenna saisi tehtyä piparit, niin tiistaina voisi yrittää tehdä niitä sitruunakakkuja. Sen jälkeen puuttuisi enää Lasimestarin silli ja rosolli - niin ja tietysti kinkun paisto. Kinkun ajattelin paistaa joko lauantaina tai sunnuntaina. Laatikot tulevat tänäkin vuonna suoraan kaupasta. Ehkä mä jonain vuonna teen laatikot itse.. Paino sanalla ehkä.

Illan ajattelin käyttää kutomiseen. Kuten eilen taisin mainita, lahjoista puuttuu vielä parit miesten sukat. Saa nähdä, miten likan käy, kun tätä tekemistä tuntuu riittävän.

Ei kai tässä auta muu kuin mennä tekemään ensin ruokaa ja sitten se piparitaikina.
Palaillaan myöhemmin asiaan.
Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Pakko oli poiketa vielä kertomaan, että mä tein kuin teinkin sen piparitaikinan :) Että mä olen ylpeä itsestäni. Odottakaa vaan, kuinka ylpeä musta tulee, kun saan ne sittiksetkin tehtyä ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)