lauantai 30. maaliskuuta 2013

Hauskaa Pääsiäistä

Päätin sitten viettää pääsiäistä leipoen. Aamusella tein litran pullataikinan, mistä tein rahkapiirakan sekä kolme pellillistä voisilmäpullia. Suunnitelmissa olisi tehdä vielä kuningatarmurupiirakka tämän päivän aikana. Saas nähdä..
Rahkapiirakan tekeminen jännitti, koska en ole koskaan aiemmin sellaista tehnyt. Hyvin tuo näytti onnistuvan. Ilmeisesti olen luontainen lahjakkuus. Hih!
Saatuani vihdoin kaikki leivottua oli aika istua kutomaan.

 


Eilen sain tikutettua ne ystävälleni menevät Sauna -sukat valmiiksi, mutta kuvan laitan vasta, kun hän on ensin saanut ne. Lisäksi tikuttelin Kultsille perussukkia Stepistä ja aloitin seuraavat Sauna -sukat, jotka ovat menossa serkulleni joululahjaksi. Laskeskelin, että pitäisi kutoa vielä ainakin kolmet Sauna -sukat. ( ja tietysti muita pitsi- ja perussukkia joulua ajatellen useammat parit )

Kultsi poikkesi päivällä pullakahvilla. Annoin muutaman lämpimäispullan mukaan. Tietenkin :)
Sovimme samalla, että hän tulee huomenna puoliltapäivin värjäämään tukkani. Toisen on niin paljon helpompi värjätä pitkä tukkani - ja tulee ainakin tasaisemmin kuin itse laittaen ;)

Se on pakko myöntää, että tuo leipominen vei melkein kaikki mehut - olen ihan mielettömän väsynyt ja loppu. Silti on pakko istua kutomassa, kun pitäisi saada se, se ja se ja vielä sekin valmiiksi. Juu, tiedän, ettei minkään niistä ole pakko olla valmis tässä ja nyt, mutta siitä huolimatta on pakonomainen tarve saada valmiiksi.

Olen vähän odotellut ystävätärtäni käymään, mutta ainakaan vielä ei ole näkynyt...

Ei kai tässä auta kuin mennä jatkamaan tikuttamista.
Hauskaa Pääsiäistä kaikille!

Ystävättärenikin poikkesi kahvilla ja maistelimme hieman rahka- ja kuningatarpiirakkaa. Totesimme molemmat hyviksi :D



4 kommenttia:

  1. Oletpa ollut ahkerana! Tuore pulla on parasta mitä tiedän. Hyvää Pääsiäistä sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Oletpa ollut taasen ahkera noin paljon on valmista on syntynyt
    ja yli huomena alkaa työkokeilusi onnea matkaan,mielen kiinnolla odottelen kuulumiasi sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Heti tiistaina ilmaannun kyllä tänne kertomaan, miten päivä meni ja työkokeilu alkoi :)

      Poista

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)