lauantai 15. helmikuuta 2014

Taas on mennyt monta päivää etten ole kirjoittanut. Muistelenpa vaan, että joku uhosi kirjoittavansa tiiviimmin tänä vuonna verrattuna viime vuoteen. Kävisikö selityksestä, että olen pitänyt kisastudiota käsityön kanssa...?
Muutenkin on ollut jotenkin saamaton olo eikä  mikään ole jaksanut oikein huvittaa.
Jostain syystä esitän ihmisille pirteämpää kuin todellisuudessa olen. Ei hyvä juttu, mutta toisaalta sillä a) vältän selittelemästä ja b) yritän tsempata mielialaani ylemmäs. En tiedä, mikä taas mättää - kaiken kuitenkin pitäisi olla ihan ok.

Maanantaina pitäisi mennä taas hakemaan kortisonipiikki polveen; sen jälkeen pitäisi hakea vielä yksi. On ne piikit kuitenkin auttaneet polveni nivelrikkoon. Onneksi. Välillä polvet kyllä paukkuvat, mutta ehkä ne kuuluvat asiaan.

Jee! 8. UWAtyö valmis. Tosin sanoen, sain sukat. Ne olivat mulle! Kerrankin. Lankana on Hot Socks neon (Gründlin lanka) ja käsinvärjättyä keltaista. Luonnossa ne eivät ole ihan noin silmille hyppäävät kuin kuvassa ;)

 
Ja ei kun seuraavien sukkien kimppuun.


5 kommenttia:

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)