En tiedä, onko koskaan ollut puhetta, mutta vihaan kevättä. Kaikista vuodenajoista tämä on kaikkein vaikeinta aikaa minulle. Tiedä sitten, olenko niin synkkä ihminen, että valon lisääntyminen ärsyttää. perimässä tuo ei ole tullut, sillä äiti piti eniten keväästä, koska silloin valo lisääntyy ja luonto herää uuteen kukoistukseen ja kaikki alkaa puhtaalta pöydältä. Kevät vain ei ole minun juttuni.

Muutenkin viime päivät ovat olleet rankkoja. Olen joutunut purkamaan sitä hyshys -juttua moneen kertaan, kun silmukat joko lisääntyvät tai vähentyvät hallitsemattomasti. Viimeksi eilen purin pariin otteeseen 6 kerrosta. Vieläkään se ei ole ihan kohdillaan, enkä ole saanut aikaiseksi vielä jatkaa oikean kohdan metsästämistä. Mietin jo, että päättäisin sen ja antaisin olla, muttei anna luonto periksi. Jos se tulisi itselle, sillä ei olisi niin väliä, mutta kun se menee lahjaksi, en halua päästää sekundaa käsistäni.

Nukkuminen on taas melkein on / off -tilanteessa. Jos nukun, nukun lähestulkoon kellon ympäri  tai sitten nukun muutaman tunnin (1-5h) unia. Kuluttavaa. Kroppa on väsynyt ja naama, mutta korvienväli käy kierroksilla. Ärsyttävää. Kaikkein ärsyttävintä on se, että vaikka illalla raahautuu puoliunessa sänkyyn, niin päästyään vaaka-asentoon piristyy samantien. Aikani pyörittyäni ja katseltuani kelloa yleensä annan periksi ja nousen. Välillä menen yrittämään myöhemmin uudestaan, mutta välillä tulee valvottua aamuun. Mikä minussa on vikana? En nuorempana ollut tällainen..
Vuorokausirytmin sekavuus aiheuttaa puolestaan sitä, että meinaa päivät olla sekaisin. En varmaan pysyisi päivistä kärryillä, ellen ruksaisi kalenterista elettyjä päiviä. Tällä konstilla suurempi todennäköisyys elää oikeaa päivää.

Iski tässä päivänä eräänä kauhea ajatus - olenko tulossa vanhaksi.. Olen muistellut lämmöllä nuoruusvuosia ja aikaa 20v +. Lisäksi leikin ajatuksella, että jos saisi vanhan kaveripiirin kasaan ja lähtisi istumaan iltaa, mutta eihän se samanlaista olisi kuin silloin 20v sitten; olemme kaikki muuttuneet niistä ajoista aika paljon. Tuntuu vain, että silloin kaikki oli hyvin, mutta siitä ei osannut nauttia vaan kuvitteli, että tulevaisuus tuo paljon kaikkea hyvää tullessaan. En voi kieltää, etteikö se tuonutkin jotain erinomaista ja hyvää, mutta tuli myös sitä itseään, joka kyllä vei mattoa jalkojen alta useaankin otteeseen. Tuntuu, että vasta nyt arvostaa niitä vuosia, jolloin mm. molemmat vanhempani elivät. ( molemmat nukkuivat pois juuri eläke-iän kynnyksellä )
En tarkoita valittaa; minulla on muutama hyvä ystävä, joiden olemassaolo on minulle todella tärkeää - monessakin mielessä. Toivottavasti hekin pitävät minua hyvänä ystävänä tai ainakin ystävänä. Ystävät kun ovat yksi tärkeimmistä suojaverkoista, mitä ihmisellä voi olla.

Eiköhän tämä vuodatus riitä tälle päivälle. Taidan laittaa ystävättärelleni viestiä ja kysäistä, ehtiikö hän kaffeelle.