lauantai 3. toukokuuta 2014

Edelleen sää on aurinkoista, mutta selvästi viileämpää kuin alkuviikosta. No, vaatetta niskaan vähän enemmän.
Tiistaina oli lääkärissäkäynti ja nyt odotellaan, minkä päätöksen Kela tekee. Kävin viemässä sen lääkärinlausunnon omin pikku kätösin paikalliseen Kelaan eli ei ainakaan huku postissa. Nopeasti sain sen lausunnon; tiistaina lääkäri, keskiviikkona oli päivätty allekirjoitus ja eilen aamulla minulle soitettiin, että lausunnon voi hakea. Ja väliin mahtui sentään Vappukin. Nyt jännitetään, kauanko Kelan päätöksen saamiseen menee.

Vappu oli ja meni rauhallisesti kotona. Puhuimme eilen naapurin kanssa, miten hiljainen talo tämä on- Vappunakaan ei kuulunut mitään mölinää. Tällaisessa talossa asuminen on lottovoitto.

Käsityörintamalla on aika hiljaista. Yritän epätoivoisesti kutoa sitä yo-lahjaa, josta puuttuu vielä yli puolet. Onneksi oman huivini stressi laukesi, kun ihana ystäväni lupasi huivivarastostaan minulle huivin asusteeksi siihen mekkooni. Huh! Ainakin yksi stressin aihe vähemmän.

Iltapäivällä käväisin Kultsilla kahvilla. Kahvia ennen tarjottiin kaurapuuroa. En muistakaan, koska olen viimeksi syönyt kaurapuuroa. Höpistiin siinä kaikenlaista, mutta jossain kohtaa  Kultsi otti puheeksi sukat. Toisin sanoen, hän pyysi minua tekemään itselleen uudet pitkävartiset,raidalliset saapassukat ja toki lupasin. Toimituksella ei ole kuulemma kiire :)
Kotiuduttuani tein nakkisopan ja nyt pitäisi varmaan istua kutomaan. Ei tuo huivi näytä itsekseen valmistuvan tuossa sohvalla.

Ps. Aurinkokin meni pilveen ja nyt näyttää siltä, että sade yllättää hetkenä minä hyvänsä.

Leppoisaa lauantaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)