torstai 29. tammikuuta 2015

Pinna kireällä...ainakin osittain

Nyt meinaa alkaa nyppiä ihan tosissaan. Ärsyttää niin lujaa, kun en jostain syystä saa lisättyä kuvia ainakaan IE:n puolella. Täytyykin käydä kokeilemassa Firefoxin puolella.
Jeeeeee! Siellä sain ladattua kuvan eli sain lisättyä kuvan omista uusista sukistani eiliseen posstaukseen.

Ihmisille ei tunnu kelpaavan langat eikä kirjat, mitä minulla on myynnissä. Ei, vaikka olen jo laittanut perään tekstin, että tarjouksiakin harkitaan. Kertokaa, mistä muusta voi muuttua rahaksi.

Nukkuminen on ollut taas tosi huonoa; kolmena edeltävänä yönä unet ovat jääneet noin neljään tuntiin / yö. Eikä edes päivällä väsytä niin paljoa, että ottaisi tirsaset. Silmät ovat kyllä väsyneet, mutta pää käy kierroksilla. Ärsyttävää.
Kävin jo aamuhämärissä kylällä - hyvä,ettei tarvinnut odottaa postin oven takana, että avaavat :)

Neulomossa on sukkalankavaihto tempaus meneillään. Tänään sain tiedon, kenelle lähetän ja tein samantien paketin valmiiksi. Täytyy viedä se huomenna postiin, kun lähden muutenkin liikenteeseen. Tänään en taida lähteä enää liikenteeseen.

Päivä on kääntynyt iltaan ja pakko todeta, etten saanut mitään aikaiseksi aamun jälkeen... pelkkää huuhailua.
Nyt on käyty saunassa ja seuraavaksi saunakahvin keittoon. Jos sen jälkeen vaikka saisi puikotkin käteen. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kävit. Jätähän viestiä käynnistäsi ;)